SUE FOLEY – Live In Austin Vol. 1
(Stony Plain SPLP1482)
Naisblueskitaristien tai pitäisikö sanoa blueskitaristien tai oikeammin kitaristien ehdoton ykkösnimi minulle on Blues Foundation -voittaja Sue Foley. Hän teki hattutempun voittaessaan tänäkin vuonna Traditional Blues Female Artist -palkinnon jo kolmannen kerran. Usean vuoden ajan olen toivonut Foleyltä livelevyä ja nyt odotus vihdoin palkitaan. Eihän siitä edellisestä ole vierähtänyt kuin 20 vuotta. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Kappalelistausta katsoessani tämä on todellinen greatest hits -julkaisu ja vaikka en ole sellaisten suuri ystävä, olkoon tämä levy se säännön vahvistava poikkeus. Siis tämä on juuri kuin minulle tehty, sillä lähes kaikki kappaleet ovat suosikkejani Foleyn ohjelmistosta. Mikäli olisin saanut valita levyn sisällön, se todennäköisesti olisi ollut lähes 1:1 julkaistun kanssa. Kappaleet edustavat Foleyn vanhempaa tuotantoa ja on yllättävää, ettei kahdelta viimeisemmältä albumilta ole valittu yhtään mitään. Asia ei sinänsä haittaa, ihmetyttää vain.
Kun New Used Car käynnistyy on tunnelma heti katossa. Ehkä studioversio rullasi aavistuksen reippaammin, mutta moottorista on saattanut muutama hevosvoima vuosien saatossa karata tai kenties nykyään ei ole tarvetta ajaa yhtä nopeasti. Parin reippaan oman kappaleen jälkeen isketään oikein isoa ja kovaa, kun Howlin’ Wolfin Howlin’ For My Darlin’ esitetään. Vaikkei alkuperäisen maagisuuteen ylletä, niin versio on minusta silti erittäin kova. Kappaleessa myös kakkoskitaristi Derek O’Brien pääsee esittelemään taitojaan heittäen varsin tasokkaan soolon. Etupuolisko päätetään Slim Harpon Queen Bee’llä, jonka esitys tälläkin kertaa on positiivisia tunteita nostattava. Ei ole mikään yllätys, että Foley pystyy saaman monista vanhoista kappaleista irti uutta tai mielenkiintoista.
Puolen kääntämisen jälkeen lainamateriaalilla jatketaan. Jody Williamsin instrumentaali Hooked On Love (a.k.a. Lucky Lou) saa jalanpohjat kutiamaan kuin Fred Astairella aikoinaan ja on noustava joraamaan. Kun kappale vihdoin loppuu, on puhti miehestä jo kadonnut ja pitäähän Bob Dylanin Positively 4th Street ehdottomasti kuunnella istuen. Olen aina tykännyt Foleyn versiosta kaikista eniten eikä moitteita tarvitse tälläkään kertaa antaa. Me And My Chauffeur on varsin villi ja saa ansaitsemansa aplodit, joihin on pakko yhtyä myös kotisohvalta. Vaughanin veljesten tyylillä kitaroitu Better toimii loistavasti. O’Brien heittää kompit Stevie Rayn tapaan Foleyn tarjoillessa Jimmien tyylisiä lickejä. ”Walk In The Sun” -kiekko, jolta kappale löytyy, on jäänyt turhan vähälle huomiolle, enkä ole sitä Sue Foley -artikkelini jälkeen juurikaan kuunnellut. Asiahan on tietenkin korjattava ja otan levyn uusintakäsittelyyn vaikka välipäivinä.
Varsinainen ukkosmyrsky on jätetty viimeiseksi, ja kyseessä on niinkin yllättävä veto kuin Cheap Trickiltä lainattu High Roller. Tuo tuli kyllä ihan puun takaa! Aika rouhean version Foley on tehnyt ja tykkään tästä suuresti vaikkakin taustalaulajat Angela Miller ja Lauren Cervantes innostuvat lopussa vähän liikaa. Vinkiksi eräälle livealbumin tänä vuonna julkaisseelle, että hyviä kierrätyskappaleita löytyy myös genren ulkopuolelta, joiden kanssa lopputuloksesta tulee parempi, kuin niitä loppuun kaluttuja standardeja höyläämällä.
Sue Foleyn ei tarvitse käyttää vahvistinrivejä suojamuurina eikä paikata soittotaitoa pedaalilaudan avulla. Myöskään volyymillä mässäily tai päämäärättömien soolojen soittaminen eivät kuulu hänen repertuaariinsa. Hän soittaa tyylillä ja taidolla. Kitarasoolot ovat toinen toistaan purevampia ja otteissa vilahtavat monet esikuvat.
”Live In Austin Vol. 1” on todiste siitä, että less is more ja määräänsä enempää ei tarvitse soittaa. Kyseessä on yksi parhaista kuulemistani konserttijulkaisuista pitkään aikaan. Livetunnelma välittyy sataprosenttisesti. Kun istun Oktoberfest-lasi kourassa ja suljen silmäni, olen juuri tuossa samaisessa klubissa, jossa Foleyn levy on taltioitu. Ainoa mikä loistavan tunnelman katkaisee, on se kun täytyy käydä kääntämässä levy. Se ei suinkaan haittaa, sillä samalla kertaa on hyvä tehdä ”varikkokäynti”. Kun te tämän kaiken ylisanoja pursuavan kritiikittömän kehun jälkeen kysytte, eikö levyssä ole mitään moitittavaa: vikoja en etsimällä lähde etsimään, mutta DVD olisi ollut hieno juttu – etenkin kun siitä ”Live In Europe” -julkaisusta taitaa olla jo 17 vuotta. Toivottavasti kanteen laitettu Vol. 1 tarkoittaa sitä, että Vol. 2 ilmestyy jossain vaiheessa ja mieluusti mahdollisimman pian, sillä tätä herkkua haluan ehdottomasti lisää!
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 5/2023)
